Notice

This multimedia story format uses video and audio footage. Please make sure your speakers are turned on.

Use the mouse wheel or the arrow keys on your keyboard to navigate between pages.

Swipe to navigate between pages.

Let's go

Yö metsässä

Logo http://jutut.menaiset.fi/yo-metsassa

Metsän pitäisi laskea verenpainetta ja nostaa mielialaa. Lääkärit määräävät sitä jo lääkkeeksi stressiin. Mutta entä jos pelottaa? Rauhoittuiko luonnosta vieraantuneen mieli telttaretkellä?

Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Ilma on sakeanaan hyttysiä, jotka tarrautuvat vaatteisiin kuin magneetit. Ryppäissä ja sitkeästi.

Ympärillä humisee hehtaarien laajuinen metsä. Jalat uppoavat vettyneeseen maahan, ennen kuin kolahtavat käppyräiseen juureen. Mustikanvarvut kahisevat lahkeissa.

Jossain kuhmuisten juurakoiden ja sammaloituneiden kivien takana häämöttävät laavu, tulisija ja ranta.

– Mennään hiljaa. Viimeksi kun kävin täällä, rannassa oli kaksi joutsenta, Seija Ropponen, 64, kuiskaa.

Nyt näkyy vain peilityyni kaislainen poukama. Maa tuoksuu kostealta sammalelta ja neulasilta, tuoreelta metsältä. Jossain kukkuu käki.

Olemme tulleet yöksi metsään. Ajatuskin pelottaa minua naurettavan paljon. En ole koskaan yöpynyt teltassa taivasalla ja päässäni jyskyttää vain kauhukuvia. Karhuja, punkkeja, pimeyttä, painajaisia eksymisestä.


Open audio

Goto first page

 dsc2606
Fullscreen

Seija on toista maata. Hän on jäänyt kolme vuotta sitten eläkkeelle työstään pankissa ja kutsuu nyt itseään päätoimiseksi retkeilijäksi. Hän samoilee metsissä viikoittain, aina kun on hyvä ilma ja sellainen fiilis. Joskus hän keittää vain pannukahvit, toisinaan jää koko yöksi.

Seijaa ei pelota edes silloin, kun hän telttailee yksin. Metsä on hänelle toinen koti, josta luopuminen aiheuttaisi vakavia vieroitusoireita. Parasta ovat kasvit, hiljaisuus ja rauha.

– Täytyyhän siinä jotakin olla, jos koko ajan tekee mieli metsään, Seija hymähtää.

– Metsä on elämän perusjuttuja. Se antaa monelle aistille. Kasvit, äänet ja vahvat tuoksut kasteisena aamuna.

Seija on metsäveteraani, mutta nyt nuoremmatkin sukupolvet ovat innostuneet: Norppakamerasta ja muista luonnon livelähetyksistä on tullut hittejä. Lapin matkailu on taas trendikästä. Japanissa lääkärit määräävät metsää jo lääkkeeksi.

Metsän terveysvaikutuksista onkin paljon tutkimustietoa. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan jo viiden minuutin metsässä olo parantaa mielialaa ja kahdenkymmenen minuutin oleilu laskee verenpainetta.

Olemme kaupungistuneet, mutta kaipuu metsään ei ole kadonnut.

 dsc2606
Close
Goto first page

Mökkipolulta kaupunkiin

Haluaisin olla yhtä huoleton kulkija kuin Seija. Hän on tuonut minut metsään, jotta oppisin ymmärtämään sitä ja pelkoani.

Toivoa on, sillä lapsena vietin kaiken vapaa-aikani metsässä. Kiipeilin puihin, rakensin majoja ja uitin kaarnalaivoja puroissa. Rämmin raapivissa vatukoissa ja haistoin suopursun hillametsällä.

Mökillä veneilimme autioihin saariin. Valutin hiekkaa sormieni välistä ja opettelin heittämään leipiä. Rantatörmän sammalpolut olivat kaunein maisema, jonka tiesin.

Kotini viereisessä metsässä kävimme veljeni kanssa niin usein, että keksimme sille oman nimenkin. Suosikkipaikkani oli valtava, vahvaoksistoinen kuusi. Sieltä vakoilin ohikulkijoita. Näin kaiken, mutta kukaan ei nähnyt minua.

Muistan yhä tuomen tuoksun, erotan sammallajikkeet ja kipuan puuhun lihasmuistista.

Jotain on silti tapahtunut. Olen muuttanut kaupunkiin, jäänyt, kotiutunut. Olen hoitanut luontosuhdettani lähinnä puistoissa ja mökkireissuilla, vieraantunut metsästä.

Kun nykyään lenkkeilen lapsuusmaisemissani, päällimmäinen tunne on pelko. En tunne oloani rentoutuneeksi ja seestyneeksi vaan vilkuilen taakseni kuin peura ajovaloissa.

Metsästä on tullut synkkä tuntematon, jota ei tee mieli lähestyä.

Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Suon kasvatti

Kivenheiton päässä leiripaikasta kulkee pikkuinen joki. Vesikirput pomppivat solisevan virran pinnalla, ja ilta-aurinko heijastuu leppien lehvästöstä veteen.

Seija viipottaa pitkin rantaviivan pitkospuita. Silloin tällöin jokin kasvi saa hänet pysähtymään. Korpikaisla. Mesimarja. Korte, joka näyttää kauniilta, kun aamukaste tarttuu sen höytyviin.

Kun savi yhtäkkiä hyllyy askelten alla, Seija innostuu.

– Kuin trampoliinilla olisi, hän hihittää.

Ilo tarttuu. Hetken koen samanlaista riemua kuin lapsena. Muistan metsäkurjenpolven, puna-ailakin, ketunleivän kirpeyden. Sen maata pitkin viistävän kasvin, josta on helppo solmia seppeleitä.

Open audio

Goto first page

 dsc3178
Fullscreen

Seijankin metsään liittyy tunnearvoa. Hän varttui rintamamiestilalla suon laidalla ja tottui metsässä kävelyyn, kun neljän kilometrin koulumatka piti taittaa säällä kuin säällä, valoisalla ja pimeällä.

– Pimeyden pelkoa minulla ei ole koskaan ollut, koska sinne pimeyteen oli vain pakko mennä, Seija sanoo.

– Olen kasvanut tähän ympäristöön. Metsä on niin tuttu, ettei se pelota. Eihän mitään tuttua pelkää.

Seija tottui kulkemaan metsässä yksin, koska maatilan kiireisessä arjessa vanhemmilla ei ollut aikaa viedä lapsia retkille. Joskus sunnuntaisin lähdettiin veneellä saareen.

– Jo pienenä sain eväsleivät ja mehupullon ja lähdin niiden kanssa metsänlaitaan. Pienestä ihmisestä sekin tuntui jo suurelta. Pikkuhiljaa retket pitenivät.

Omia lapsiaan Seija vei metsään pienestä pitäen. Pojasta tulikin innokas kalastaja, ja tytär tykkää Seijan tavoin kävellä metsässä vailla tarkoitusta.

Todenteolla yksin Seija alkoi retkeillä vasta 1990-luvun puolivälissä. Kun tuli ero ja lapset muuttivat kotoa, Seijan piti valita, jatkaisiko perheelle rakasta retkeilyharrastusta yksin.

– Piti opetella teltan kokoaminen ja tulien teko. Nyt olen oppinut ne niin hyvin, että vaikka mies olisi mukana, teen tulet itse.

 dsc3178
Close
Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Ötököiden reitit

Kun hämärä lähestyy, joutsenet uivat lähemmäs leiripaikan rantaa. Seija pistää pannukahvit tulille, katse uppoutuu savuttaviin liekkeihin. Hänestä tulet kuuluvat metsään. Parhaalta ne tuntuvat, kun ilta alkaa hämärtyä ja on ensin vähän kävellyt ja hikoillut.

Vaahtokarkin tahma tarttuu sormiin ja savun tuoksu vaatteisiin. Nuotio kipinöi villisti.

– Pihka räjähtelee siellä puun solukoissa, Seija selittää.

Iltapilvet kerääntyvät taivaalle, ja jossain pomppaa hyönteisiä saalistava hauki. Järvi tekee maisemasta avaramman, valoisamman. Metsän pimeys ei kaarra päälle kuin säkki. Se tuntuu huojentavalta.

Open audio

Goto first page

Mikä pimeässä metsässä lopulta niin pelottaa?

Vieraus. Ennustamattomuus. Se, etten voi tietää, mikä tai kuka kuusikossa liikkuu.

– Kaupungissa asiat ovat koko ajan hallinnassa. On reitti, jota kuljetaan, ja liikennevaloissa painetaan nappulaa. Jos tapahtuu onnettomuus, poliisit tulevat paikalle, selittää metsäkokemuksia tutkinut psykologi Kirsi Salonen.

– Metsässä mikään ei ole ihmisen hallitsemaa. Siellä sataa silloin, kun sataa, ja lämpötila on, mitä on. Ötökät kiipeävät jalkaa pitkin, eivät tajua reittejä, noudata sääntöjä.

Mutta voisi kai sen kokea myös vapauttavaksi – kerrankin hetki, jolloin ei tarvitse huolehtia mistään.

Goto first page

Marjatraumoja?

Tutkimusten mukaan metsällä on pääasiassa elvyttäviä ja rentouttavia vaikutuksia: stressi lievittyy, mieli rauhoittuu, asiat selkiytyvät. Joillekin metsässä olo aiheuttaa kuitenkin myös kielteisiä tunteita, kuten pelkoja ja epämiellyttävää oloa. Moni kokee molempia: metsässä on kivaa niin kauan kuin on valoisaa ja hyvä ilma.

Metsä tuntuu sitä pelottavammalta, mitä etäämmältä sitä katsoo. Kirsi Salosen mukaan suurin syy metsän pelkoon on etääntyminen. Kun metsä ei ole tuttu paikka, mieli alkaa keksiä tarinoita.

– Mielikuvitus alkaa tuottaa pelkoja. Joku monsterihämähäkki ryömii iholla.

Pelkojen taustalla voi olla myös traumoja tai ikäviä kokemuksia.

– Lapsena metsässä oli pakko olla ja esimerkiksi marjastaa. Vain ämpäri täynnä sai tulla kotiin. Ankaruus voi aiheuttaa syvän vastenmielisyyden metsää kohtaan.

Goto first page

Pelosta on myös hyötyä, Salonen muistuttaa. Se ei ole psyykkinen häiriö tai ongelma vaan elintärkeä tapa tunnistaa vaaroja.

– Häiritsevää pelko on silloin, kun se ei muistuta oikeasta vaarasta. Suomessa ei esimerkiksi ole yhtä ainutta myrkyllistä ötökkää. Kyykin luikkii karkuun, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Seijakin uskoo, että eniten pelottaa outo ympäristö.

– Ja aika moni pelkää pimeää. Metsässä se kertautuu. Jos on muutenkin pimeää, metsässä on vielä vähän pimeämpää.

Vaikka Seija tunnistaa pelon, häntä on pelottanut vain kerran. Yhtenä hämäränä kesäyönä, kun hän yöpyi yksin teltassa suuren saaren rantatöyräällä.

– Olin jo käymässä nukkumaan, kun alkoi kuulua hyvin raskaita askelia. Joku iso lähestyi. En tietenkään uskaltanut avata teltan vetoketjua. Ajattelin, että jos olen ihan hiljaa, se saattaa mennä ohi. Ja niinhän se menikin.

– Olisi vain ollut kiva tietää, kuka siitä kulki. Sellaiset äänet eivät synny ihan pienestä eläimestä.

Goto first page

Jumit avautuvat

Nuotiolla tunnelma on nyt kuin leirikoulussa. Lettutaikina sihisee pannulla, ja Seija kaivaa repustaan mansikkahillon. Kaikki maistuu nuotiolla paremmalta.

Mutta mitä syvemmäksi hämärä käy, sitä enemmän minua hirvittää. Hiillos savuttaa, lepakot lentävät silmukoita tummaksi käyneen veden pinnalla.

Kun nuotiotuokio on ohi, ympäröivä vieraus pitäisi unohtaa. Kömpiä telttaan, ummistaa silmät ja luottaa siihen, että mitään pahaa ei tapahdu, jos nukahdan. Tuntuu vaikealta.

Seija on pystyttänyt teltan tottuneesti rantaviivaan. Hän on tyyni kuin järven pinta ja puhuu metsästä lempeästi. Se rauhoittaa hieman.

– Telttahan on kuin turvallinen pesä.

Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Siltä pötkötellessä tuntuukin. On raukeaa muttei hiljaista. Yllä sirkuttaa lintukuoro, järvellä huutaa lentävä joutsen.

Havahdun siihen, että arjen huolet tuntuvat kovin etäisiltä ja toissijaisilta, jopa merkityksettömiltä. Mieli on rauhoittunut, hartiajumit avautuneet.

Kaikki on käynyt kuin huomaamatta.

– Stressihormonien taso laskee jo ennen kuin ihminen edes huomaa rauhoittuneensa, psykologi Kirsi Salonen kertoo tutkimuksista.

Seijakin tunsi metsän kiireettömyyden parhaiten silloin, kun oli vielä työelämässä.

– Kun oli töissä ja tuli kiireestä metsään, ero oli niin suuri. Silloin sen aisti parhaiten.

Metsässä kaikki tuntuu tapahtuvan hitaammin. Mielessä käy yksinkertaisia asioita: nälkä, väsymys, onko lämmin vai kylmä. Perustarpeista huolehtiminen tuntuu terapeuttiselta.

Open audio

Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Aamun taika

Vaikka teltta on kuin kodikas pesä, en nuku minuuttiakaan. Aamuyön tunteina kalseus tunkeutuu jäseniin ja estää kehoa vaipumasta uneen. Kostea kylmyys hiipii vaatteisiin ja tuntuu lannistavalta.

Kuuntelen metsän rapsahduksia, kiroan kehnon makuupussini ja palelen.

Aamuneljältä kömmin ulos teltasta. Seitinohut sumu leijailee poukaman pinnalla. Valo on jo kirkasta kuin päivällä, mutta kylmyys läpitunkevaa. Nämä ovat kesäyön viileimmät tunnit.

Ymmärrän silti, miksi Seija rakastaa metsää niin paljon. Täällä aistit valpastuvat, asiat asettuvat mittasuhteisiinsa. Valvotusta yöstä huolimatta tulisin uudestaankin. En ehkä yksin, mutta turvallisessa seurassa.

Ajatuksissa metsä tuntui pelottavammalta kuin käytännössä. Pelkään vähemmän kuin etukäteen ajattelin.

Open audio

Goto first page

Kun metsä on vieras, sen voi visioida täyteen tuntemattomia vaaroja. Mutta kun siellä istuu, näkee juurakon, vettyvän rahkasammalen ja pulppuavan puron. Jokin siinä tuntuu tutulta, lapsuudelta, ikiaikaiselta, turvalliselta. Täällä olen. Karhu ei hyökännytkään.

Parin tunnin päästä Seijakin nousee. Aamut ovat hänen lempihetkiään. Parasta niissä ovat tuoksu ja alkukesän metelöivät linnut. Teeren soidinpulputus. Käki. Kiljuvat joutsenet.

Ja tietenkin kiireettömyys, rinkan pakkailu tavara kerrallaan. Heti ei saa alkaa hosua.

– Aikaisin aamulla maassa on yön jäljiltä sellainen kosteus. Kun aurinko alkaa lämmittää, tuoksu tuntuu, Seija sanoo.

– Ihanimpia ovat sellaiset loppukesän aamusumut. Kun on ollut kylmä yö, ja aurinko nousee sumusta. Ne ovat niitä parhaita hetkiä.




                                                      

Miltä näyttää yö metsässä? Koko yö 40 sekunnissa – skrollaa alaspäin ja katso video.



Goto first page
0:00
/
0:00
Start video now


                                   


Kiitokset
Seija Ropponen

Teksti
Emmi Laukkanen

Kuvat ja video
Teemu Kuusimurto

Äänet
Teemu Kuusimurto
iStock

Ulkoasu
Reetta Timonen



Palaa takaisin
Me Naiset

Open video

Goto first page
Scroll down to continue
Swipe to continue