Notice

This multimedia story format uses video and audio footage. Please make sure your speakers are turned on.

Use the mouse wheel or the arrow keys on your keyboard to navigate between pages.

Swipe to navigate between pages.

Let's go

Kiitos Lewis 2014-2016

Logo http://jutut.menaiset.fi/kiitos-lewis-2014-2016
0:00
/
0:00
Start audio now
Goto first page

Maanviljelijä Päivi Kasari, 27, herää pääsiäisyönä herätyskelloon, kuten joka yö viimeisen kuukauden ajan. Hän vetää haalarit niskaan ja kävelee navettaan katsomaan, olisiko joku hänen 30 lehmästään poikimassa tänä yönä.

Ja kyllä on. Jarmila, parivuotias musta Aberdeen-Angus-lehmä liikehtii levottomasti. Peräpäästä valuu jo limaa.

– Hyvä juttu, tuumii Päivi ja painuu takaisin kotiinsa, vuonna 1921 rakennettuun punaiseen maalaistaloon.

Yleensä poikiminen sujuu omalla painollaan. Toissa päivänä yksi vasikka syntyi sillä aikaa, kun Päivi oli maitokaupassa.

Goto first page

Uusi poikiminen paivin albumi
Jarmila, Päivi ja Heikki tositoimissa.
Fullscreen

Tunnit matelevat. Kello käy. Päivi käy ensin tunnin ja sitten puolen tunnin välein kurkistamassa, miten Jarmilalla menee: hitaasti. Puoli kahdeksalta näkyy jo vähän sorkan reunaa.

– Hyvä! Kun sorkat osoittavat maata kohti, silloin tietää, että vasu on tulossa ulos oikein päin.

Mutta sitten poikiminen tuntuu pysähtyvän. Sorkka valahtaa takaisin sisään.

Päivi huolestuu. Hän soittaa äitinsä Tainan naapuritalosta paikalle. Päivin äidillä ja isällä on 30 vuoden kokemus lehmien pidosta. Päivin hoteisiin karja­tila siirtyi heiltä vuonna 2012.

Vartin päästä, kello 9.20, äiti pyöräilee naapuritalosta paikalle.

– Ristus, kun oli sakiaa herääminen! Oltiin eilen Aronkeitaassa katsomassa Mattia ja Teppoa, kerran viidessä vuodessa käymme siellä.

Taina ja Päivi tekevät sisätutkimuksen lehmälle, siis työntävät käden kyynärpäätä myöten lehmän synnytyskanavaan.

– Taisi mennä vetohommiksi. Käy sanomassa Heikille, Taina sanoo.




Uusi poikiminen paivin albumi
Jarmila, Päivi ja Heikki tositoimissa.
Close
Goto first page

Päivi juoksee hakemaan miehensä Heikin avuksi. Taina hakee metallikettingin, jonka toisessa päässä on rengas, toisessa vetokahva. Ketjusta tehdään lenkki, joka kiepautetaan vasikan sorkan ympärille.

Sitten Päivi ja Heikki vetävät. Vasikka vaikuttaa niin isolta, että välissä soitetaan eläinlääkäri paikalle auttamaan. Vasikka nytkähtää. Nyt näkyy jo kieli.

– Ainakin se on elossa! Se lipoo kielellään, Päivi huutaa.

Päivi jatkaa vetämistä, mutta vasikka ei enää liikahdakaan. Päivi kaivaa taas kännykkää taskustaan ja roikkuu samalla toisella kädellä kettingissä kiinni.

– Äiti, soita isä apuun. Nyt ei haittaa likaiset kädet, mitä yhdestä kännykästä! Päivi parahtaa, kun näkee äitinsä epäröivän likaisia käsiään.

– Jarmila, punnaa nyt! Jarmila kiltti, tee sinäkin jotain! Päivi kannustaa. Lehmä on kuin ei huomaisi mitään sen kummempaa olevan tapahtumassa. Vartin päästä saapuu isä. Kaikki kolme vetävät.

– Se elää vielä. Se hengittää! Päivi huutaa.

Goto first page

Lewis syntynyt paivin albumi
Lehmien poikiminen ajoitetaan kevääksi, jotta kesällä riittää hyvää, nuorta heinää syötäväksi laitumella. Vasikatkin saavat sitten laadukasta maitoa.
Fullscreen

Kello 10.03 vasikka mätkähtää pihalle. Se on musta ja märkä, vähän vielä kalvojen peitossa. Päivi ja Heikki kantavat vasikan Jarmilan eteen. Emä ei heti ymmärrä nuolla vasuaan puhtaaksi, joten Päivi heittelee vasikan päälle litistettyjä kauranjyviä. Ne houkuttelevat Jarmilan nuolemaan.

Päivi nojaa seinään ja huohottaa väsymyksestä. Ääni värisee, eikä kyynel ole kaukana.

– Ei sillä enää hätää ole. Nyt pitää vielä nähdä, että Jarmila päästää vasun tissille. Minulla on ternimaitoa pakastimessa siltä varalta, että imetys ei onnistukaan.

Vasikan syntymä oli dramaattinen. Viime vuonna 30 vasikasta vain kaksi jouduttiin vetämään. Nyt vetohommiin jouduttiin, koska vasikka oli poikkeuksellisen iso ja lehmä hieho, eli ensimmäistä kertaa tiineenä.

Myöhemmin vasu saa nimekseen Lewis juoksijalegenda Carl Lewisin mukaan. Tänä vuonna vasikat nimetään L-kirjaimella. Päivi tykkää myös siitä, että vasikan nimi liittyy jotenkin sen emään. Jarmila on saanut nimensä tsekkiljuoksija Jarmila Kratochvílován mukaan.

Touko-kesäkuun vaihteessa lehmät ja vasut pääsevät laitumelle.

– Lewisista on kehittynyt normaali vasikka. Se ei kauheasti anna rapsutella itseään, mutta ei se ihmistä pelkääkään.


Lewis syntynyt paivin albumi
Lehmien poikiminen ajoitetaan kevääksi, jotta kesällä riittää hyvää, nuorta heinää syötäväksi laitumella. Vasikatkin saavat sitten laadukasta maitoa.
Close
Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Alkukesä 2014 oli kauhean kolea, mutta se ei Lewistä haitannut. Se nautti emonsa seurasta kotilaitumella. Heinäkuussa lämpeni, elokuukin oli hyvä ja vasikan elämä maistui tuoreelta ruoholta – ja äkkiä illat alkavatkin pimentyä. Lewikselle syksy tietää muutosten aikaa. Se vieroitetaan emästään ja vaihtaa paikkakuntaa.

Kasarien tila on emolehmätila: täällä synnytään ja kasvetaan puolivuotiaaksi. Muutama hyvä lehmävasikka jätetään kasvamaan ja poikimaan sitten aikuisena, mutta muu nuoriso muuttaa loppukasvatukseen muualle. Jarmila jää ja saa ensi keväänä uuden vasikan – sillä saattaa olla pitkä elämä edessä. Kasareiden vanhin emolehmä on syntynyt vuonna 2000.

Open audio

Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Toisille vasikoille ja emille vieroitus on kova paikka, toisille ei. Osa lehmistä ajattelee ihan selvästi, että Luojan kiitos, loppuu se roikkuminen, Päivi kertoo.

Lewis huusi Jarmilan perään ensimmäisenä yönä mutta selvisi erosta.

Tänään on luvassa uutta stressinaihetta, kun auto tulee heti aamusta hakemaan Lewisin ja parikymmentä vasikkakaveria kohti tuntematonta.

– Kortesjärvelle se lähtee, siellä on loppukasvatustila.

Open audio

Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Kevät 2015: Uusi kotitila

Tuossa on Lewis, tuo harmaa, sanoo Jaakko Isomäki ja osoittaa sonnilauman keskelle.

Talvi on takana, Lewis elää elämänsä toista kevättä Jaakko ja Riina Isomäen isossa navetassa. Valoa tulee koko ajan lisää, navetan avoimista päädyistä tulvii raitista ilmaa, kohta pörähtelevät ehkä ensimmäiset kärpäsetkin…

– No itse asiassa ei ole paljon kärpäsiä. Se on tuon turvekuivikkeen ansiota. Se sitoo ammoniakkia, ja siksi täällä ei edes haise.

Ei haisekaan. Takin liepeeseen saattaa kyllä jäädä vähän räkää yhden sonnin nuolaisun jäljiltä. Lewis ja sen ikätoverit alkavat olla jo aika kookkaita, ja se niiden tehtävä onkin: kasvaa isoiksi.

Jaakko ajaa sonneille traktorilla kuorman rehua, ja naudat astelevat yllättävän kevein askelin käytävän viereen syömään. Niitä on monen rotuisia: leppoisia Anguksia, luonteikkaita Limousineja, lihaksikkaita Charolaiseja ja ehkä kaikkein herttaisimpia, Simmentaleja. Lewis on Aberdeen-Anguksen ja Simmentalin risteytys.

– Kilttejähän nämä kaikki ovat. Saa niitä raaputtaa, mutta siihen hommaan kun rupeaa niin saa raaputella…


Open audio

Goto first page

Lewis sonni e1a2159
Fullscreen

Aika hyvä elämä

Sellainen muutos Lewisin elämässä on tapahtunut, että se ei ole enää luomusonni. Isomäet vaihtoivat vastikään luomu­tilasta tavalliseksi.

– Eläimet kasvavat luomurehulla hitaammin. Se oli tiedossakin, mutta ne kasvoivat vielä huonommin kuin ajattelimme. Ja byrokratian määrä, se on luomutuotannossa jotain uskomatonta. Pienistä virheistä tulee isot sanktiot.

Mutta entäs Lewisin elämänlaatu? Se ei pääse enää kirmailemaan laitumella. Isomäkien mielestä nautakarjan ulkoilu ei ole eläinten kannalta niin kova juttu kuin kaupunkilainen kuvittelee: muutaman sadan sorkkaeläimen kanssa loukkaantumisriski on iso, jos keli on liukas.

– Luomu on ajatuksena hieno: kaikki ovat onnellisia. Valitettavasti ihminen katsoo kaupassa pelkästään hintalappua.

Jaakon ja Riinan tila on suomalaisittain keskikokoinen, 300 naudan tila. Rehusta suurin osa viljellään itse. Riina hoitaa kirjanpidon ja paperityöt, Jaakko eläinten ruokkimisen. Navetalla käydään useaan otteeseen päivässä tarkistamassa, että eläimillä on kaikki kunnossa, kukaan ei ole telonut itseään tai koettanut tunkea päätään aidan väliin.

– Ja sitten siinä on sitä turpeen vaihtoa ja paskan kanssa pelaamista – tai sä voit kirjoittaa, että lannan.

Lewis sonni e1a2159
Close
Goto first page

Lewis sonni e1a2086
Isomäkien nuorin lapsi Siiri kulkee navettareissuilla mukana. Kelpie Vilperi auttaa myös. ”Se on kyllä nössö, nuolee sonnien turpia kun pitäisi vähän näykkäistä.”
Fullscreen

Isomäkien sonnit katselevat isoilla silmillään, joku tönäisee vähän kaveria, hännät heilahtelevat. Miltä se tuntuu, hoitaa eläimiä vasikasta isoksi, katsella niitä päivittäin, pitää niistä huolta ja sitten lähettää ne teuraaksi?

– Onhan siinä tietysti ristiriita, jos sillä tavalla ajattelee. Mutta pitää kovettaa itsensä, ei voi ruveta kaveeraamaan. Muuten olisi kohta koko navetta täynnä lemmikkisonneja, Jaakko sanoo.

Hän epäilee, että maaseudulla maataloutta katsellaan eri näkökulmasta kuin kaupungeissa. Tuotantoeläin on tuotantoeläin, ja jos Suomessa ei tuotettaisi lihaa, sitä tuotaisiin Brasilian jättitiloilta.

– Mä perustelen tämän itselleni niin, että näillä on aika hyvä elämä, Riina sanoo.

Tältä kesältä Jaakko ja Riina toivovat hyviä kelejä ja sopivasti sadetta, jotta saadaan laadukasta rehua. Lisäksi Jaakon toiveissa olisi joku järkevä tyyppi hallitukseen maatalousministeriksi upouuteen Sipilän hallitukseen.

– Kyllä mua huolestuttaa. Viime hallitus leikkasi maataloustuesta kymmenen prosenttia. Mutta toivotaan nyt parasta. Anne Kalmari voisi olla hyvä, hänellä on itsellään tila. Siihen Kimmo Tiilikaiseen mä en jotenkin oikein luota…



Lewis sonni e1a2086
Isomäkien nuorin lapsi Siiri kulkee navettareissuilla mukana. Kelpie Vilperi auttaa myös. ”Se on kyllä nössö, nuolee sonnien turpia kun pitäisi vähän näykkäistä.”
Close
Goto first page

Rgb ennen lahtoa
Lewisin viimeinen päivä: 800 kiloa elopainoa, 479 kiloa lihaa. Kohta alkaa automatka teurastamoon.
Fullscreen

Maaliskuu 2016: Tappoon

Ei tullut Kalmari ministeriksi, tuli Tiilikainen. Eikä kesästä tullut hyvä vaan niin märkä, että sadot epäonnistuivat.

Mutta kesän jälkeen tuli syksy ja talvi. Nyt on jo maaliskuu 2016. Lewiksen aika on käymässä vähiin, teurasauto tulee keskiviikkona. Miten sonnin vuosi on mennyt?

– No siinähän se on pötkötellyt ja märehtinyt, normaali sonnin elämä. Se painaa nyt 800 kiloa, eli kyllä siitä iso tuli.

Maanviljelijöille viime vuosi ei ollut yhtä lihava, päinvastoin. Moni asia on alkanut mennä pieleen, ja yhteisvaikutuksena vyö kiristyy. Ensin tulivat Venäjä-pakotteet. Elintarvikkeiden vienti tyssäsi, ja se laski hintoja. Sitten alkoivat kauppojen halpuutuskampanjat. Halpuutus luvattiin ottaa kauppojen katteista, mutta maanviljelijät epäilevät, että heiltäkin viedään vähän. Ainakin tuottajahinnat laskevat laskemistaan – tänä vuonna teuraseläimistä saa 6,7 prosenttia pienemmän hinnan kuin vuosi sitten. Pisteenä i:n päälle maataloustukien kanssa oli ongelmia. Viime syksyn tukia odotellaan yhä, ja se tarkoittaa pahimmillaan vaikka sitä, ettei pysty maksamaan rehuja.

Jaakko onkin lähdössä mielenosoitukseen Helsinkiin. Hänestä maatalousyrittäjän elämä alkaa olla kohtuuttoman vaikeaa. Tilat kannattavat koko ajan huonommin, byrok­ratia lisääntyy, velka kasvaa.

– Ja sitten tulee joku tarkastaja valittamaan, että yhden sonnin toinen korvamerkki on irronnut. Jos tilat vähenevät tätä tahtia, tarkastajia on pian kaksi per tila.

Rgb ennen lahtoa
Lewisin viimeinen päivä: 800 kiloa elopainoa, 479 kiloa lihaa. Kohta alkaa automatka teurastamoon.
Close
Goto first page

Toistaiseksi tilan elämä jatkuu. Tämän päivän ohjelma, teurasauton käynti, on tuttu tapaus. Sonnit saadaan varmasti ajettua hyvässä järjestyksessä autoon ja kaikki sujuu hyvin, paitsi tietysti Lewisin kannalta.

– Se menee saman päivän tappoon… ei tätä oikein nätisti voi sanoa, Jaakko toteaa.

Ei siitä tosiaan nättiä saa. Tämä on jauhelihan suurkuluttajalle muutenkin hankala kohta, ja nyt mieleen tulevat vielä kevättalvella telkkarissa näytetyt teurastamovideot. Niissä eläimiä käsiteltiin kovakouraisesti eikä tainnutus onnistunut ensimmäisellä kerralla.

Mutta Atrian Kauhajoen-teurastamolta kerrotaan, että heillä tekniikka on uutta ja eläimiä arvostetaan, joten toivotetaan Lewisille hyvää matkaa. Se tainnutetaan ampumalla otsaan, sitten valutetaan veret ja aletaan käsitellä ruhoa. Liha viedään reiluksi kuukaudeksi mureutumaan kylmäsäilöön.

Lewistä ei muuten kannata etsiä kaupan lihapakkauksista: niissä myydään enimmäkseen maitotilojen nautoja. Lihakarjan liha menee ravintoloihin.

Goto first page

Herkkupihvi

– Tämä on entrecôte eli välikyljys. Naudan parasta osaa mun mielestä, sanoo ravintoloitsija Jani Unkeri ja pötkäyttää lihan pöytään.

Janin ravintolan keittiönpöydällä ei tietenkään lepää mikä tahansa välikyljys vaan Lewis-sonnin entrecôte. Atrian Kauhajoen-teurastamon lihanleikkaajat merkkasivat sen, ja se päätyi Janin Juurella-ravintolaan Seinäjoella.

– Normaalisti ei tiedetä, minkä nimisestä sonnista liha on, vaan kotitilan tarkkuudella. No jotkut tilat kyllä saattavat merkata: on meillä syöty Loiria… mutta eivät kaikki asiakkaat halua tietää niin tarkasti.

Niinpä! Semmoisiahan me yltäkylläisyydessä elävät pullamössykät olemme: tykkäämme lihasta, mutta emme halua ajatella, että se on eläintä. Ja halvalla pitää saada! Mutta kotimaista. Ja mielellään pitkän, onnellisen elämän elänyttä villilehmää! Ai niin, sellaista ei ole, mutta silti.


Goto first page
0:00
/
0:00
Start audio now

Jani Unkerin mielestä lihaa pitäisi arvostaa enemmän.

– Jos sitä kasvatetaan 18 kuukautta ja me käsitellään sitä viisi minuuttia – tai vaikka haudutetaan yön yli – se on aika pieni murto-osa. Täytyy suhtautua kunnioituksella. Peräänkuulutan ryhtiliikettä!

Janin ryhtiliikkeen jälkeen teurastettua eläintä arvostettaisiin niin paljon, että siitä syötäisiin kaikki osat häntää myöten. Vielä voi koittaa aika, jolloin ruokaa ei ole nirsoiltavaksi asti. Sitten säästetään paisti juhlapäiväksi ja etsitään arkena muuta.

– Onko se sitten nyhtökaura vai vaikka hernerouhe… Niistäkin tulee hyvää ruokaa.

Entä tarvitseeko lihaa ylipäänsä syödä? Kasvissyöntiin tulee koko ajan uusia perusteita: lihantuotannon ympäristö­ongelmat, THL:n ravintosuositukset, teurastamovideot… mutta suomalaisten lihankulutus pysyy tasaisena. Jospa se on se nyhtökaura, joka kääntää kulutuksen laskuun?

Open audio

Goto first page

Nyt on kuitenkin pihvin aika. Lewiksen entrecôte syödään Juurella-ravintolassa viikon varrella, osana lähiruokaisaa Matka maakuntaan -menua. Jani uskoo, että hänen asiakaskuntansa arvostaa lähellä tuotettuja raaka-aineita.

Kokki Annika Haaraniemi kokoaa annoksen: Lewistä, rosmariinin kanssa uunissa käynyttä. Mieto naudan maku, herkullinen paistopinta, entrecôten luonteenomainen mehevyys. Lisänä paistettuja kasviksia. Hyvä punaviinikastike, hapokas punaherukkahilloke. Sitten turaus porkkanamajoneesia, vähän meriruohoa. Muutama juuressipsi. A vot. Kymmenen minuuttia, ja sitä ei enää ole.

Goto first page

                                             

Kiitokset
Riina ja Jaakko Isomäki
Päivi Kasari
Jani Unkeri
Lewis

Teksti
Päivi Ala-Risku
Heidi Heino

Kuvat
Päivi Ala-Risku
Riina Isomäki
Katja Lösönen

Ulkoasu
Reetta Timonen

Äänet
iStockphoto



Palaa takaisin
Me Naiset











Goto first page
Scroll down to continue
Swipe to continue